Sairastin sitä aiemmin, vuosiin se ei ole minua enää kiusannut. Tänään en päässyt sängystä ylös ennen kahta, ei vain kiinnostanut mikään. Tulit muistoihini, ikävä sinua ei ole ollut ja nyt jo toivon että lähtisit kiusaamasta minua. Pitkään olet jo hiipinyt mielessäni ja tänään muistan mitä se oli kun et lähtenytkään pois. Nyt onneksi tiedän että olet vain kylässä ja lähdet pian pois. Päässäni on iso tunnemylläkkä, jota olen pikkuhiljaa yrittänyt purkaa ja tajuta mitä haluan elämältäni. Olen myös tajunnut että ihmiset on joskus tosi inhottavia ja alitajuntaisesti satuttaa ja repii sinua vaikka haluaisikin toiselle vain hyvää. Kuitenkin avautumisesi on tehnyt elämästäni välillä helvettiä ja tunteeni menee vuoristorataa. Onko parempi olla tällä polulla ja katsoa mitä se tuo tullessaan vai pitäisikö minun sittenkin palata edelliselle polulle ja katsoa se loppuun? Välillä toivoisin että pystyisi näkemään tulevaisuuteen ja näin ollen päättämään mihin suuntaan sitä pitäisi mennä? Rehellin...
Kommentit
Lähetä kommentti