Joku tuhisee mun vieressä ja toivon että se olis ihminen jonka haluaisin siinä nukkuvan lopun elämää. Mutta kun käännyn ja katson, näen ihmisen joka on tavallaan unelmani. Se unelma jonka vanhempani ovat syövyttäneet päähäni, unelma joka kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä. Unelma joka ei satuttaisi minua. Unelma joka ei itketä minua. Unelma jossa ei ole mitään makua eikä hajua.
Uskonkin että hän olisi monen unelma, monen naisen tahto. Mutta mikä vika minussa on kun haluan makua ja hajua, haluan vastusta. Haluan rakastaa täysillä, riidellä täysillä. Haluan roisia puhetta ja palvontaa ulkonäöstäni, jotta huono itsetuntonikin ymmärtäisi että olen haluttu, rakastettu ja kaunis.
Kaipaan niitä sanoja mitä kuulin ennen perseestäni ja ulkonäöstäni. Kaipaan oman ikäistä seuraani. Pitkää pinnaa, aikuismaista käyttäytymistä. En kaipaa hetkeäkään ajokortitta ajamista kuukausi tolkulla, äkkinäisiä hermon menetyksiä laittaessasi ruokaa tai kun teet jotain muuta mitä et osaa. Niitä valheita menneisyydestäsi, huumeista ja iästä ja kaikesta. Aikaansaamattomuutfasi, niitä pieniä laittomia lelujasi ja uhkaamista sillä että laitat exäni perään pari tyyppiä jos se vielä ottaa minuun yhteyttä. Ei se hänen vika ole että minulla on tunteita niin paljon häneen jäljellä ja se tekee minusta etäisemmän kun minä en tiedä mitä haluan. Vaikka myönnänkin että pelkään hieman sitä mitä tapahtuu kun eroamme.
Sinä päivänä kun eroamme, toivoisin että se menee näin:
Tajuamme molemmat että me emme kuulu yhteen. Tiedostamme että asuntoa ei kannata myydä ennenkuin kaksi vuotta tulee täyteen ja antaisit minun jäädä tänne asumaan, koska sinulla ei ole täälläpäin mitään. Ottaisin itselleni kämppiksen ja maksaisimme sinulle vuokraa. Kunnes kaksi vuotta tulee täyteen, olisin löytänyt jonkun joka haluaisi ostaa tästä puolet ja saisin jäädä tähän asumaan. Tai sitten löytäisimme yhdessä jonkun vielä ihanemman asunnon. Toinen vaihtoehto olisi että vuokraisimme asunnon kokonaan jollekin ulkopuoliselle ja möisimme asunnon kun kaksi vuotta tulee täyteen, mutta sitä en haluaisi..
Se mitä pelkään että tulee tapahtumaan on joku ilmiriita, missä pistät elämääni ihmisiä perään ja vihaamaan minua ja varmaan exäänikin siinä vaiheessa. Asunnon myynti olisi riitaisaa ja siitä ei päästäisi millään sopuun. En halua ajatella sitä enempää. Sydämeni alkaa jyskyttää ja mietin koska ja miten kaikki tapahtuu..
Pitäisikö sittenkin mennä parisuhdeterapiaan jotta kaikelta tältä vältyttäisiin? Mutta kun se tunne puuttuu, ei sitä mistään voi enää löytää, eihän?
Uskonkin että hän olisi monen unelma, monen naisen tahto. Mutta mikä vika minussa on kun haluan makua ja hajua, haluan vastusta. Haluan rakastaa täysillä, riidellä täysillä. Haluan roisia puhetta ja palvontaa ulkonäöstäni, jotta huono itsetuntonikin ymmärtäisi että olen haluttu, rakastettu ja kaunis.
Kaipaan niitä sanoja mitä kuulin ennen perseestäni ja ulkonäöstäni. Kaipaan oman ikäistä seuraani. Pitkää pinnaa, aikuismaista käyttäytymistä. En kaipaa hetkeäkään ajokortitta ajamista kuukausi tolkulla, äkkinäisiä hermon menetyksiä laittaessasi ruokaa tai kun teet jotain muuta mitä et osaa. Niitä valheita menneisyydestäsi, huumeista ja iästä ja kaikesta. Aikaansaamattomuutfasi, niitä pieniä laittomia lelujasi ja uhkaamista sillä että laitat exäni perään pari tyyppiä jos se vielä ottaa minuun yhteyttä. Ei se hänen vika ole että minulla on tunteita niin paljon häneen jäljellä ja se tekee minusta etäisemmän kun minä en tiedä mitä haluan. Vaikka myönnänkin että pelkään hieman sitä mitä tapahtuu kun eroamme.
Sinä päivänä kun eroamme, toivoisin että se menee näin:
Tajuamme molemmat että me emme kuulu yhteen. Tiedostamme että asuntoa ei kannata myydä ennenkuin kaksi vuotta tulee täyteen ja antaisit minun jäädä tänne asumaan, koska sinulla ei ole täälläpäin mitään. Ottaisin itselleni kämppiksen ja maksaisimme sinulle vuokraa. Kunnes kaksi vuotta tulee täyteen, olisin löytänyt jonkun joka haluaisi ostaa tästä puolet ja saisin jäädä tähän asumaan. Tai sitten löytäisimme yhdessä jonkun vielä ihanemman asunnon. Toinen vaihtoehto olisi että vuokraisimme asunnon kokonaan jollekin ulkopuoliselle ja möisimme asunnon kun kaksi vuotta tulee täyteen, mutta sitä en haluaisi..
Se mitä pelkään että tulee tapahtumaan on joku ilmiriita, missä pistät elämääni ihmisiä perään ja vihaamaan minua ja varmaan exäänikin siinä vaiheessa. Asunnon myynti olisi riitaisaa ja siitä ei päästäisi millään sopuun. En halua ajatella sitä enempää. Sydämeni alkaa jyskyttää ja mietin koska ja miten kaikki tapahtuu..
Pitäisikö sittenkin mennä parisuhdeterapiaan jotta kaikelta tältä vältyttäisiin? Mutta kun se tunne puuttuu, ei sitä mistään voi enää löytää, eihän?
Kommentit
Lähetä kommentti